nyt

minä tiedän, että haluan hiuksiini kauniita puhtaita suloisia takkuja. ei tarvitse enää jahkailla. kammalla ja kenties huovutusneulalla, ei mitään järeämpiä keinoja minulle. etuhiukset saavat jäädä auki, ainakin aluksi. mietin, kokeilisinko hiusten tummentamista ennen vai jälkeen. molemmissa kai puolensa.

näen kaikkialla valoja. valoja, jotka odottavat ihmisiä kuviinsa. illalla kahdeksalta maailma on erityisen kaunis.

olen yllättynyt siitä, miten jo nyt kaipaan kesää. yleensä nautin vuodenajoista sen enempiä haikailematta, mutta nyt. nyt jotenkin tuntuu, että ensi kesään on ihan liian pitkä aika. ihan päätöntä, sillä syyskesä on yksi rakkaimmista.

hiuksista eikä sitten kuitenkaan

to takku or not to takku? siinä vasta pulma. eikä ihan tuore pulma olekaan, olen haaveillut rastoista tasaisin väliajoin jo ainakin kymmenen vuotta. nyt olisi omaa hiusta yli olkapäiden, melkein puoleen selkään... enkä siltikään - taaskaan - tiedä. paitsi että kuitenkin taidan tietää. jotenkin tuntuu ensimmäistä kertaa ikinä siltä, että nyt sitä mennään. aika ihana ajatus. kesäkin tulossa.

ja samalla rintaa puristaa. että mitä minä hiuksia mietin. kun maailmassa tapahtuu ihan kamalia. tuntuu, että olen nähnyt aivan liikaa, ja silti katson ja luen lisää. en voi käsittää, että kokonaisia kaupunkeja on tiessään. niin monia ihmisiä, koteja.

ilmeisesti pahimmalla tuhoalueella ei asunut ketään japanilaisista tutuistani. kahden kanssa olen vaihtanut sen verran kuulumisia, että kunnossa ovat. toisella pieni tytär, jonka valokuvista muistamani kasvot pyörivät mielessä.

että ihan sama, hiuksia tai ei. aika onnekas sitä on, että tällaisia edes miettii.

vuorista ja pinoista niiden välissä

katie melua laulaa miljoonista polkupyöristä. minä taisin juuri tyhjentää vaatehuoneen sisällön pitkin yläkertaa. oi miten haluankin lisää tilaa hengittää, luopua turhasta, roinasta. samalla kuitenkin säästän monia vanhoja vaatekappaleita, joista tulee jonain päivänä jotain uutta. on vuori, joka toivottavasti löytää uudet omistajansa kirpputorilla. on pino, joka vielä pohdituttaa. on ihania muistoja ja turhia käyttöohjenivaskoita koneisiin, joita ei enää edes ole tai joita ei tarvisikaan olla.

minulla on vain puolitoista hassua vuorokautta aikaa suoriutua tästä puhdistautumisesta - mies on lasten kanssa muualla. taidan seuraavaksi avata laatikollisen papereita.

kirppuja

aamupäivällä kirpputorilla, koko perhe. pessi sai palapelejä ja uusia miina ja manu -kirjasia. molempia alkaa olla vinot pinot, mutta mielelläni niihin euron tai kaksi pistän, kovin mielelläni. eloisa istui rattaissaan ja mutusti rusinoita. itselleni kaappasin matkaan piirakkakaulimen, jota jo viime sunnuntaina kädessä silittelin, sekä muutaman käsityökirjan. paras löydöistä oli kuitenkin punaisen norsun siilitakki, juuri pessille sopivaa kokoa. se keltainen, ruskeilla siileillä, hiippahuppuineen kaikkineen, voi ihanuus.

valokuvia kaipaisi tämä. niitä olisi, mutta toisella koneella. nyt lopetan, sillä konditionaalissa kirjoittaminen on jokseenkin puuduttavaa. toimintaa!

hyvä olo

olin tänään hurja kuin mikäkin, tai siltä ainakin tuntui, kun nakkasin inkivääriä blenderiini. ja pinaattia, ison kasan pinaattia. mauksi vielä banaani ja kourallinen pakastemansikoita, notkeuttamiseksi vettä. tadaa! onnistuinkin vielä, sillä juoma oli hyvää ja jo nyt tekisi mieli lisää jotain samanlaista. en uskalla heti kovin montaa satsia samana päivänä maistella, josko huomenna aamiaiseksi taas.

eilen illalla jatkoin juoksuohjelmaa. olen nyt juossut (ja kävellyt ja juossut ja kävellyt ja juossut ja kävellyt) 16 kertaa, jäljellä 20 koko ajan juoksupainotteisempaa lenkkiä - sitten pitäisi jaksaa puoli tuntia sitä itteensä, mikä olisi kyllä jo suoranainen ihme, aikaisempi juoksukestävyyteni (tai -kestämättömyyteni) huomioiden. tosin jo nyt huomaa edistystä tapahtuneen, joten ehkäpä ihme onkin jo tapahtunut - minä juoksen, liikun, nauttien siitä. onko sillä sitten väliä, jaksanko 10 vai 30 minuuttia putkeen, ei taida olla. winner takes it all! lenkkarit ostin jo tämän koitoksen alkuun, mutta vaatteita en ole urheiluliivejä lukuunottamatta hankkinut. ehkä palkinnoksi sitten, kun ohjelma on päätöksessään! eikä vähiten siksi, että olen jo pohtinut jatkotoimenpiteitä: uutta juoksukoulua putkeen vaan :)

tuntuu

jotenkin sekopäiseltä tämä. mistä tämän ny alottaisi? siitäkö, että vietin taas muutaman illan takkuisista hiuksista haaveillen? ikuisuuskysymyksiä nämä, ettäkö to rasta vai nou rasta? kerran äiti letitti hiuksiini villalankalettejä jämälangoista, mutta ei enää sellaisia. ellei ihan tummanruskeasta langasta vain - silloin (melkein kymmenen vuottako sitten?) oli värejä paljon... voi kunpa löytäisin kuvan jostain koneen uumenista!

kaksi puutuolia kaipaisi hiontaa ja maalia, olisivat sitten herkullisimmat ikinä. hiomapaperia löytynee.

ja kauppaankin jos. eilen tutkiskelin tehosekoitinjuoma-asioita. ainakin aamuisin voisi pyöräyttää jotain iloista, ravitsevaa ja terveellistä. ajattelin kokeilla banaani-pinaatti-pakastemarja -komboa ensimmäiseksi.

nyt pessi pompulainen höpisee yläkerrassa. taisi herätä päiväuniltaan, rakas kolmevuotiaiseni. toinen pieni saisi hetken jatkaa vielä, joten äidille mars.

hei jee

kokeillaanpa tätä. että josko kirjottaisi.

olen tsikapii - nainen, tyttö, äiti, vaimo, tytär, isosisko, ystävä, naapuri, opiskelija. olen vähän pullea, mutten toivottavasti enää pitkään. vähensin vastikään lihansyöntiäni radikaalisti, lopettanut en (ainakaan vielä). päätöksellä ei ollut mitään tekemistä pulleudestapääsemishaaveiden kanssa. rakastan (kaikkien itsestäänselvyyksien lisäksi) musiikkia, valokuvausta, piirtelyä (nimenomaan piirtelyä, sellaista vain puoliksi tiedostettua ja itsellekin yllätyksellistä piirtämistä), sisustushaaveilua ja satunnaisesti -toteutustakin, uinuvan mutta varmasti tosi taitavan (he) käsityöminäni esiinkaivelua, kotimaisia tomaatteja, koiranputkia. alkajaisiksi.

haluaisin kirjoittaa siitä, miten kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen sujuu. ja siitä, miten haluaisin oppia kierrättämään vielä paremmin, muokkaamaan vanhoja juttuja uusiksi kivoiksi. niin ja kirjoittaa ihan vaan, kun tuli sellainen ajatus mieleen, että sen voisi tallettaa. itselle nyt ainakin.

ai niin. ostin jäsenyyden kuntosalille. olen käynyt muutaman kerran, nyt katselen lukujärjestystä, että mitäköhän sitä tänään tai huomenna. sinkkuelämää kakkonen kun tuskin urheilusuorituksesta käy. tai emmätiiä mitä heiaheia siitä sanois, riippuu varmaan laadusta, että naurattaako vatsalihaksista asti vai nou.